osastosihteeri, emerita,Vapaaherratar
eläkkeelle 1.1.2006
Tervetuloa Ansa Teleseniorit ry:n riveihin. Oletkin ”nuorikkomme”Pakollinen kysymys, miltäs nyt tuntuu?
Kiitos hyvältä. En ikinä olisi arvannut kuinka ”sujuvasti” omaksuin tämän uuden tilanteen. Enää ei tosin tunnu jatkuvalta viikonlopulta, sen sijaan sunnuntai-iltaisin vielä välähtää mielessä, että huomenaamulla on töihin lähtö.
Kerrotko pääkohdat työhistoriastasi, sehän meillä ”pitkänlinjan” teleläisillä on useimmilla ollut erittäin kirjava
Aloitin Enso Gutzeit Pankakosken tehtaan puhelinvaihteessa 1958. Seuraava työpaikka oli Valtion puhelin, jatkuen Joensuun lennätinkonttorissa sähköttäjänä vuosina 1975-1979. Sinä Irja järjestit minut vetämäsi sijoitusorganisaation kautta Lennätinosaston yleisen toimiston kirjaamoon. Myöhemmin siirryin osaston toimistopäällikkö Åke Kankaan sihteeriksi. Minut valittiin telen ”pääkonttoriin” erikoisasiantuntijoiden Olli Martikaisen, Lauri Halmeen ja Pertti Miettusen sihteeriksi. Telessä elettiin kiivasta muutosten aikaa, jolla oli huomattava vaikutus myös minun työtehtäviini. Marraskuussa 1997 siirryin johtaja Lauri Halmeen vanavedessä aivan uusiin ympyröihin Teknilliseen Korkeakouluun (TKK) Otaniemeen.
Ansa, Olet oivallinen esimerkki tarmokkaasta ja eteenpäin pyrkivästä menneen ajan teleläisestä, joka työtehtävien kautta kehitti itseään ammattiosaajaksi.
Mutta mikä vaihe ja mitkä tehtävät olivat mielestäsi mielenkiintoisimmat ja haastavimmat?
Joensuussa kivointa oli aika lennättimessä, mutta kaikkein parasta on ollut viimeinen työperiodini TKK:lla Tehtäviini kuului osastosihteerin tehtävät ja laboratorion kaikki matka-asiat,kokous -ja konferenssijärjestelyt, tohtorinväitöstilaisuudet sekä virkaanastujaiset. Lisäksi opiskelijoiden kypsyysnäytteiden-, tenttien ja diplomityöesitelmien taustaselvitykset ja järjestelyt. Kaikki oli todella mielenkiintoista, haastavaa ja erikoisesti pidin siitä kansainvälisestä ilmapiiristä joka työpaikallani vallitsi. Henkilökunta oli kaikenikäistä ja varsinkin opiskelijat ovat muistamisen arvoisia. Ihania nuoria, lahjakkaita ihmisiä.
En yhtään ihmettele, että viimeisin työpaikkasi on se paras ollut. Olet varmaankin joutunut paljon uhraamaan vapaa-aikaasi uusien asioiden opiskeluun ja ennen kaikkea hyvän kielitaidon hankkimiseen, joka työssäsi oli todennäköisesti välttämätön.
Mihin ammattijärjestöön kuuluit ja jouduitko koskaan turvautumaan luottamusmiehen apuun?
Kuuluin koko ajan Puhelinvirkailijaliittoon ja miksi se milloinkin muutti nimensä. En koskaan tarvinnut luottamusmiehen mukaantuloa, sillä työsuhde-asiani luontuivat keskusteluteitse työnantajani kanssa.
Olitko ”kypsä jäämään nyt eläkkeelle vai kävikö mielessäsi lisävuodet johon tällä hetkellä on mahdollisuus ? Nehän olisivat vielä kasvattaneet eläkekertymääkin.
En ollut ”kypsä” ja olisin voinut jäädä, mutta kun noita ”kremppoja” alkoi ilmaantua, katsoin parhaaksi lopettaa.
No entäs nyt kun sinulla on ruhtinaallisesti omaa aikaa, joko olet aikatauluttanut ajankäytön.
Tällä hetkellä ihaninta on tämä kiirettömyys ja vapaus, enkä ainakaan vielä ole valmis sitomaan itseäni mihinkään.” Minnehän lähtis”-käy mielessä usein, lukemattomia kirjoja on pilvin pimein, ulkoilu nimenomaan päivänvalossa on nautinto, kokkailen, päivittäinen Sudoku virkistää ja puuhastelen jotain. Ainoastaan tekemättömät työt häiritsevät tätä autuutta. Ystäväni ovat vielä työelämässä, joten tapaamiset tapahtuvat heidän ehdoillaan.
Kuinka kauan tämä tällainen elämäntapa riittää, no problem, se jää nähtäväksi, aikansa kutakin.
Näin sanoo Ansa onnellisen näköinen ja tuntuinen oloneuvoksetar
Kiitos juttutuokiosta!
2.10.-24 Vesalta tarkempia tietoja pikkujouluristeilystä , Ks.Jäsentiedotteet
============================
Jäsentiedote 4/2024 on ilmestynyt ja luettavissa Jäsentiedotteissä
==============================
Raijan teatteritarjontaa tarkemmin Tapahtumavinkeissä
========================
Viron saarikierros 21.- 26.8.
Ks. kuvia retkestä Kuvagalleriassa
====================