Tauno Stjernberg

 

Tauno Stjernberg Teleseniorien puheenjohtaja 2019 -

Tässä vähän tietoa siitä, kuka ja mikä uusi puheenjohtajanne on.
Olen vähän yli 72 -vuotias ja asun Vantaan Koivukylässä yhdessä vaimoni
kanssa. Lapset, kaikki kolme, ovat lentäneet maailmalle jo aikoja sitten.
Lapsenlapset visiteeraavat usein ja pitävät vaarin virkeänä.

Tulin ”taloon” Porvoon posti- ja lennätinkonttoriin joulukuussa 1967.
Teleliikenneoppilaana runsas puoli vuotta ja sitten syksyllä -68
lennätinliikennekurssi, joka kesti peräti neljä kuukautta. No - sillä saavutti
tietyn muodollisen pätevyyden virkoihin. Hain vähän vauhtia
Kristiinankaupungista ja palasin sitten Porvooseen kun siellä vapautui
sähköttäjän vakanssi.
Syksyllä 1970 tuli sitten suuri muutos uraani. Sain

kutsun silloisen lennätinosaston liikenneasiaintoimistoon. Niiinpä aloin
työskennellä pääpostitalon seitsemännessä kerroksessa. Tehtäväkenttä
oli täysin uusi: Datasiirto puhelinverkossa. Yritykset, jotka halusivat siirtää
dataa puhelinverkossa, tarvitsivat tähän luvan. Lupa tuli meiltä kunhan oli
ensin varmistettu, että käytettävä laitteisto täytti tekniset vaatimukset.
Puhelinverkon automatisointi oli tuolloin vielä pahasti kesken ja
datapuheluja välitettiin manuaalisesti monilla yhteysväleillä. Suurimpia
verkkoja perustivat SITRA (yliopistot ja korkeakoulut), Kesko ja liikepankit.
Kaukoverkkohan oli valtion monopoli vielä pitkään ja paikallisyhteyksien
ja modeemien toimituksissa oli jatkuvaa kitkaa yksityisten
puhelinlaitosten kanssa.

Datasiirron tarve oli hirmuinen ja tekniikka eteni kovaa vauhtia.
Kansainvälisen yhteistyön tarve oli suuri alusta alkaen. Jouduin/pääsin
mukaan useisiin pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin työryhmiin. Teetettiin
tutkimuksia ja ennusteita datasiirron kasvusta. Sovittiin perusteista, joita
noudatetaan eri osapuolille suoritettavista korvauksista (tilitysmaksut).
Pohjoismaiden kesken aloitettiin jo varhain erillisen, yleisen
datasiirtoverkon rakentamisen suunnittelu.
Noihin aikoihin olin myös aktiivisesti mukana ay-toiminnassa. Olin mm.
keskushallinnon pääluottamusmies ja silloisen Teleliiton sihteeri usean
vuoden ajan.

Telecom Finland oli vahvoilla 1990 -luvun puolivälissä - ja eikun pörssiin.
Pörssiyhtiön nimeksi tuli Sonera. Menestys jatkui. Myös tehtäväni
muuttuivat. Soneralla oli erinomaiset verkkoyhteydet ulkomaille, etenkin
Venäjälle. Kauppasimme muille operaattoreille liikennettä näiden
yhteyksien kautta. Business sujui oikein hyvin kunnes yhdessä
Telefonican kanssa ostimme ilmatilaa Saksasta. Tämä ajoi Soneran
suuriin vaikeuksiin ja niinpä ValtioValta kutsui apuun Telian.
Sen kaupan jäljiltä kaikki muuttui.

Soneran ns. kotimaan puoli sai olla melko rauhassa - mitä nyt vähän
pomoja vaihdettiin. Kansainväliset toiminnat sen sijaan jyrättiin uusiksi
kautta linjan. Tukholman Kistassa aloitti yksikkö nimeltä TeliaSonera
International Carrier (TSIC). Kaikki kansainvälinen business keskitettiin
sen alaisuuteen. Vain ulkomaanverkon rakentaminen ja hallinta säilyi
joiltain osin Helsingissä. Soneralla oli kansainvälistä bisnestä hoitamassa
yksiköitä Helsingin lisäksi useissa Euroopan kohteissa Lontoosta
Brysseliin. Ne ajettiin kaikki alas ja väki irtisanottiin. Jotkut harvat
saattoivat päästä Telian vastaaviin yksiköihin. Helsinkiin sentään jäi pieni
yksikkö. Minun operaattoriasiakkaani olivat suomalaisia ja baltteja, joten
sain jäädä.
Esimieheni vaihtuivat vuosittain: Ensimmäinen tuli Hollannista,

seuraava Ruotsista ja kolmas Britanniasta. Ylin esimies oli peräti Uudesta
Seelannista. Kaikki tuntuivat viihtyvän Kistassa. Minä en. Jouduin
kuitenkin käymään siellä aika usein milloin minkäkin asian takia.
Liiketoiminnan ja myynnin tavoitteet olivat kovat ja työtä piti tehdä lujasti.
Viikottaisissa puhelinpalavereissa päivitettiin kunkin account managerin
tilanne. Parin kuukauden välein kokoonnuttiin koko porukalla Kistassa.
Meitä oli parikymmentä. Moskovasta Lontooseen.

Vuoden 2006 keväällä brittiläinen esimieheni tiedusteli olisinko halukas
lähtemään vähän etuajassa eläkkeelle. Täyttäisinhän pian 60v. Sanoin,
että olisihan tässä vielä 3 vuotta. Hän vihjaisi, että ei välttämättä ole. Sain
pari kuukautta miettimisaikaa. Tarjottu läksiäisraha oli aika houkutteleva.
Niinpä suostuin diiliin ja joulukuun alusta 2006 olin vapaa.

 

 

Ajankohtaista


Muistathan Raijan R:n  tiedotteen syksyn teatteriesityksistä ja uuden varaamiskäytännön.
Katso tarkemmin  Jäsentiedotteista

       =============

 

Puheenjohtajan Juhannustiedote 24.6.2021

Löytyy Jäsentiedotteista

        ==========

Liikuntaa senioreille                                   

Pääkaupunkiseuden selkäyhdistys järjestää senioreille sopivia liikuntatapahtumia elokuusta lähtien.
Katso tarkemmin Tapahtumavinkeistä

         ***************

 

Tervehdys Tauno Stjernbergiltä, löytyy Jäsentiedotteista

         ******************

Jäsentiedote 1/2021  on luettavissa  Tapahtumat osassa

Korona-epidemian vuoksi Kinaporin seniorikeskus on toistaiseksi suljettu.